Jokkis

Jokkis vie mennessään

Jokamiehenluokka on laji, jota harrastetaan yleensä täydellä sydämellä. Auton rakentaminen tai ostaminen on se, mistä kaikki alkaa. Tai ehkä se kipinä on syttynyt jo aikaisemmin kilpailuissa tai kaverin autoa rassatessa. Joskus onkin mukavampi touhuta yhdessä auton parissa ja olla tiimi. Jokaisella kiinnostuneella ei ole pakko olla polte ajamiseen, mekaanikkojakin tarvitaan, sillä autot saavat melko kylmää kyytiä kilpailun tiimellyksessä. Autot ottavat lähikontaktia toisiinsa ja kuljettajat pyrkivät pysymään radalla. Lajia voisi pitää myös tietynlaisena romurallina sen tyylin vuoksi. Joskaan tässä ei ole päätarkoitus romuttaa kaikki autot vaan päästä voittajana, tai edes ehjänä maaliin.

Jokkis on vauhdikas laji

Jokkis on epävirallisesti jopa suomalaisten kansallislaji, niin suosittua se on. Historia on alkanut jo 1970 luvulta ja kantanut aina näihin päiviin asti. Loppua ei ole innostukselle näkyvissä.

Historia toistaa itseään

Laji ei ole kokenut kovin suuria muutoksia vuosien aikana. Aina tapahtuu päivityksiä ja ehkä yksi suurimmista olikin se, kun naisille perustettiin oma sarja -90 luvulla. Tämä laji ei ole vain miehille, vaan myös naiset ovat ajelleet miesten keskellä.

Nykyään myös 15 vuotta täyttäneet voivat päästä jo ajamaan, jokkis ei vaadi täysi-ikäisyyttä saati ajokorttia. Mutta JM-tutkinto tulee olla suoritettuna sekä lisenssi ostettuna. Tutkinnossa on teoria- sekä ajokoe, jotka tulee läpäistä päästäkseen radalle. Tutkinto on myös voimassa aina viisi vuotta kerrallaan, jonka jälkeen se tulee uusia, mikäli mielii takaisin radoille.

Jokkis on vauhdikas laji

Kalusto

Kalusto voi olla melkein mikä vain auto, minkä kukin keksii haluta autokseen valmistella. Auto ei kuitenkaan saa olla nelivetoinen. Eniten suosiossa ovat takavetoiset autot niiden edusta lähtötilanteessa. Se on kilpailun tärkein hetki, ja takavetoisella autolla siihen voi saada merkittävän edun. Vaikka autot ovat ulkomuodoltaan melkoisen rujoja, ovat ne moottoreiltaan yleensä melkoisia voimanpesiä.

Toisin kuin drifting jokkis riisuu autosta ylimääräisen. Sisätilat ovat yleensä todella pelkistettyjä ja niihin on lisätty turvakaaret kuljettajan suojaksi. Ei ole harvinaista, että autot pyörivät ympyrää kesken kilpailun ja törmäyksien voima on melko suuri johtuen autojen voimakkaista moottoreista. Kuljettajalla tulee olla myös päässään asianmukainen kypärä. Auton varsinaiseen rakenteluun säännöt ovat kuitenkin melkoisen vapaat.

Suuret kiitokset

Kiitämme kasinon.fi meidän tukemisestamme kaiken tuulen ja tuiskun keskellä, jossa olemme olleet. Avullamme pystymme jatkamaan toimintaamme ja tekemään sen hymyssä suin.

Autourheilun ystäville ja tukijoukoille suuret kiitokset. Autojen pyörät pysyvät pyörimässä, kun saamme jatkaa monelle tärkeää harrastusta. Ja mikä tärkeintä, saamme tehdä sen yhdessä.

Jokkis ja säännöt

Urheilulajeissa on aina säännöt, eikä jokkis ole poikkeus tässäkään suhteessa. Autoille ei ole suuria rajoitteita, mutta kannattaa miettiä paljonko autoonsa haluaa rahaa laittaa, sillä sen voi joutua myymään kilpailun päätteeksi. Sääntönä on, että kuka tahansa kilpailuun osallistunut tai lisenssin omaava henkilö voi auton ostaa hintaan 1500 euroa. Mikäli tarjouksia on useampi, määrittelee arvan nostaminen voittajan. Euroracing sivustolla suosittelemmekin, ettei autoonsa kannata kiintyä liikaa.

Auton rakentaminen voi olla rahakasta puuhaa, mutta kuinka pitkälle se kannattaa viedä, jos auto lähteekin käsistä jo heti seuraavissa kisoissa. Toki on mahdollista ostaa samalla tavalla itselleen heti uusi auto. Tämä tuo vaihtelua ja lisää jännitystä touhuun, jossa koskaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Kilpailuja järjestetään yli 100 vuosittain eri puolella Suomea, joten mahdollisuuksia kokea tämä hauskuus ainakin riittää runsaasti.

Jokkis on vauhdikas laji