Ihastuttavat vanhat ralliautot

post thumb
Autourheilu
kirjoittanut Pasi/ 05 Jun 2024

Ihastuttavat vanhat ralliautot

Kukapa ei ihastelisi vanhoja ralliautoja, sillä ne ovat muisto jostakin kaukaa tai ehkä jostain lähempääkin. Varsinkin 80-luvulla oli legendaarisia autoja ja silloin myös suomalaiset hallitsivat rallia mennen tullen. Silloiset kuskit kävivät kovaa taistelua jo ihan keskenään. Pitäisikö peräti sanoa, että ‘oi niitä aikoja’. Vanhat ralliautot ovat kiinnostavia, mutta mikä niissä on se juju, joka vetää puoleensa?

Vanhat ralliautot aikaansa edellä

Olivatko vanhat ralliautot oikeasti aikaansa edellä 70- ja 80-luvuilla. Se oli tietenkin sitä aikaa, kun kaikki oli paremmin kuin nyt. Säännöt eivät rajoittaneet tehoja, joten autot olivat uskomattoman tehokkaita eikä se tietysti jäänyt keneltäkään huomaamatta. Mutta miksi silloin ei tapahtunut onnettomuuksia, vaikka niillä tykitettiin varsin reipasta vauhtia?

Säännöt olivat silloin sen ajan sääntöjä ja vasta myöhemmin niihin tuli muutoksia, jolloin ralliin otettiin se näkökulma, että kaiken pitää olla paljon turvallisempaa. Onko se vienyt ajamisesta iloa ja joutuvatko kuskit ajamaan entistä enemmän uusien sääntöjen takia riskirajoilla? Kysymys onkin mielenkiintoinen, mutta siihen on tuskin vastausta.

Kilpailu on ainakin säilynyt yhtä kovana kuin aina aiemminkin. Se on lähes yhtä kovaa kuin bonuskoodit kilpailevat keskenään nettikasinoilla. Rallissa katsojat kuitenkin odottavat aina jotain äksöniä, joskin turvallisuus on kaikkien yhteinen toive eikä huono olekaan.

Miten vanhat ralliautot ovat nykyään esillä?

Jos ennen kaikki oli paremmin kuin nyt, niin sehän käytännössä tarkoittaa sitä, että vanhat ralliautot kiinnostavat edelleen ja niitä halutaan nähdä jopa kilpailuissa. Edelleenkään niillä ei ole asiaa nykyisiin kisoihin, joten niille pidetään omat kisansa ja sehän sopii myös katsojille.

Rallylegend on eräänlainen hyppy takaisin 80-luvulle eikä siinä sinällään ole mitään pahaa. Yhä edelleen ralli kiinnostaa kuten ennenkin, joten mielellään seuraa vanhojen upeiden autojen esiintymistä.

Näiden autojen esiintyminen on joka vuosi lokakuussa ja mikä mielenkiintoista, se on järjestetty tähän mennessä jo 12 kertaa. Jos siis vanha ajokalusto kiinnostaa, se on jokaisen unelma ja parasta on kisassa sekin, että kerta toisensa jälkeen ratin taakse astelevat vanhat tutut 80-luvun kuljettajat.

Mikä on jäänyt mieleen vanhoista ralliautoista?

Jos äkkiä pitää heittää jotakin, niin Euroracing sanoo yhdestä suusta, että äänet. Ralliautojen äänet aikanaan olivat huomattavasti kovemmat kuin nykyään. Lisäksi autot muistuttivat ulkonäöllisesti vain vähän vastaavia siviilimalleja, sillä silloin niiden kuului olla ralliauton näköisiä.

Niistä huokui voimaa ja ne olivat nelivetoja sekä turboahdettuja, joten äkkiä ajateltuna ne vaikuttivat huomattavasti sähäkämmiltä kuin nykyiset. Totuus taitaa olla kuitenkin se, että jos nykyiset ja vanhat ralliautot laitettaisiin rinnakkain, niin vanha lähtisi varsin lennokkaasti liikkeelle, mutta uusi tulisi varsin nopeasti rinnalle eikä siitä sen jälkeen mitään enää näkyisikään.

Miksi vanhat kuljettajat yhä edelleen innostuvat näistä autoista?

Ensinnäkin he ovat ajaneet rallia niillä autoilla aikanaan, joten he tuntevat ne kuin omat taskunsa. Toinen on se, että mikään ei ole niin mukavaa kuin ajaa edelleen samoja kuskeja vastaan kuin aikaisemminkin. Entisten kilpakumppaneiden ajotaidot ja -tyylit tunnetaan, sillä eivät ne ole mihinkään vuosien mittaan muuttuneet.

Sitäkään ei voi unohtaa, että se on omanlaisensa perhe, joka tapaa hiukan leikkimielisemmin kuin ennen, joten varmasti puhuttavaa ja muisteltavaa riittää kilpailun jälkeen. Onhan kisassa vielä päästävä näyttämään, ettei ikä paina. Ja miksi oikeastaan edes painaisi?

Eikun hanaa!

Kyllähän vanhat ketut tietävät, miten vanhat ralliautot kulkevat edelleen ja onhan se pettymys, jos Rallylegend -kilpailusta ei tule voittoa. Ohjaustehostinkin on ihan turhaa, raa’alla voimalla auto kääntyy sinne, minne sen haluaa kääntyvän.